Emma Watson kuvattiin hellissä tunnelmissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harry Potter -tähti Emma Watson nähdään parhaillaan leffasaagan viimeisessä osassa, joka sai äskettäin ensi-iltansa. Viime viikolla Emman alastonkuvia kaupiteltiin eniten tarjoavalle, mutta kuvien todenperäisyyttä ei varmistettu.

Kuvia kauppaavan miehen mukaan supertähti näkyy kuvissa kokonaan kasvoineen päivineen ja poseeraa ylävartalo kokonaan paljaana Brownin yliopistossa, jossa Emman väitetään harrastaneen seksiä kuvat ottaneen miehen kanssa. Nyt paparazzit ovat ikuistaneet Emman aitoihin kuviin hellissä tunnelmissa vastanäyttelijänsä Johnny Simmonsin kanssa.

21-vuotias Emma ja 24-vuotias Johnny tähdittävät yhdessä The Perks Of Being A Wallflower -elokuvaa. Heidät on bongattu useita kertoja kuvausten ulkopuolella, ja nyt hellä suudelmakin on saatu tallennettua Santa Monicassa sijaitsevan ravintolan edustalla.

Taannoin Emma paljasti löytäneensä ihastuksiaan kuvauksista. Hänen ensirakkautensa löytyi nimittäin Harry Potter -kuvauksista. Kymmenen vuotta Potter-kuvauksissa viettänyt Emma paljasti ihastuneensa Draco Malfoyn roolia näyttelevään Tom Feltoniin, joka on Emmaa kaksi vuotta vanhempi. Samalla hän kertoi olevansa liiankin suora mitä tulee poikiin.

– Minä olen huono leikkimään vaikeasti tavoiteltavaa. Se on yksi suurimpia puutteitani. Minä oikeastaan sanon pojalle, että ”Pidän sinusta – vietetään aikaa yhdessä”. Ystäväni eivät pidä siitä, sillä heidän mukaansa minun pitäisi olla vaikeammin tavoiteltava. Minä kuitenkin haluan päästä treffeille, Emma Watson kertoi Seventeen-lehdessä.