Katy Perryn vatsa kuralle – keikat peruttiin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Katy Perry on ollut viime aikoina kovasti esillä myös paljastavien musiikkivideoidensa merkeissä. Rohkeat videot ovat kuitenkin myös niittäneet hedelmää, sillä Perry on ehdolla peräti yhdeksässä eri kategoriassa vuoden 2011 MTV Video Awardsissa.

Nyt huippusuosittu artisti on joutunut perumaan keikkojaan ruokamyrkytyksen takia. Perry kiertää parhaillaan Yhdysvaltoja California Dreams -kiertueellaan. Laulajan kerrottiin kärsineen myös nestehukasta äkillisen sairauden vuoksi, ja sairauden syyksi epäillään ruokamyrkytystä.

– Pyydän anteeksi faneiltani etten pääse esiintymään Chicagossa tänä viikonloppuna. Aion kuitenkin palata lähiviikkoina ja sitten annan teille parhaimman konserttini ikinä! Katy Perry kertoi.

Kary Perry paljasti äskettäin joutuneensa kutsumaan ”kissakuiskaajan” kiertueelleen, koska hänen koomikkomiehensä Russell Brandin kissatrio ei osannut käyttäytyä kunnolla tien päällä. Kissakuiskaaja hypnotisoi Brandin karvaiset kaverit Krustyn, Kitty Purryn ja Morrisseyn, jotta nämä rauhoittuisivat ja sopeutuisivat kiertue-elämään.

Vanity Fair -lehden avoimessa haastattelussa Katy Perry paljasti taannoin menettäneensä lapsuutensa vanhempiensa tiukan kristillisen uskonnon takia. Hänen vanhempansa eivät esimerkiksi antaneet Katyn lukea mitään muuta kirjaa kuin Raamattua ja kuunnella mitään muuta musiikkia kuin gospelia. Lehden kannessa neitokainen poseeraa tavoilleen uskollisena varsin rohkeasti.

Uusimmat