Brad Pitt jäi kiinni pettämisestä Angelina Jolien kanssa – Jennifer Aniston heitti ulos

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Näyttelijät Brad Pitt ja Jennifer Aniston olivat aikoinaan Hollywoodin valovoimaisimpia pariskuntia. Unelmaliitto sai alkunsa sokkotreffeiltä ja pariskunta solmi avioliiton vuonna 2000. Viisi vuotta kestänyt avioliitto päättyi kuitenkin karusti, sillä Pittin kerrottiin rakastuneen vastanäyttelijäänsä Angelina Jolieen yhteisen Mr. & Mrs. Smith -elokuvan kuvauksissa.

Nyt Hollywoodissa kerrotaan Jenniferin heittäneen Pittin ulos heidän yhteisestä Hollywoodin kodistaan saatuaan tietää miehensä rakastavan toista naista. Näyttelijäkaunotar oli ollut jo pidemmän aikaan epäluuloinen Pittin ja Jolien suhteen laadusta ja kyseli miehensä tuttavapiiriltä heidän suhteestaan. Pittin ystävät olivat kuitenkin lojaaleja, eivätkä paljastaneet salasuhdetta Anistonille. Lopulta epäluuloinen vaimo kysyi mieheltään suoraan, onko hänellä suhde Jolien kanssa.

– Aluksi Jen ei uskonut Bradin olevan millään lailla tekemisissä Jolien kanssa. Epäluulon kasvaessa hän kysyi onko heillä suhde ja Brad kielsi aluksi kaiken. Lopulta Brad kuitenkin myönsi rakastavansa Angelinaa ja Jen heitti hänet ulos, elokuvan tuottaja Arnon Milchan kertoo kirjassaan.

Elokuvan tuottaja kertoi Bradin muuttaneen hänen luokseen eron jälkeen elokuvan kuvausten jatkuessa. Hän kertoi Bradin pitäneen matalaa profiilia ja ajaneen kuvauksiin joka päivä moottoripyörällä tumma kypärä päässään, jottei kukaan tunnistaisi häntä. Milchan kertoi näyttelijäkomistuksen käyneen pariskunnan yhteisessä Hollywoodin kodissa vain hakemassa omat tavaransa.

Pariskunta erosi tammikuussa 2005 ja Brad alkoi seurustelemaan julkisesti Angelinan kanssa vain muutama kuukausi eron jälkeen. Bradin kerrottiin halunneen lapsia Jenin kanssa, mutta nousujohteinen Frendit-tähti halusi keskittyä uraansa. Nyt Brad kasvattaa kuutta lastaan yhdessä Angelinan kanssa. Jenin suhderintamalla oli pitkään synkkiä jaksoja Pittin jälkeen, mutta nyt hänet on kuvattu onnellisennäköisenä näyttelijäpoikaystävänsä Justin Therouxin kanssa.

Uusimmat