Selena Gomezin muodot pysyivät hädin tuskin piilossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Selena Gomez on ollut viime aikoina otsikoissa rohkeiden asujensa lisäksi myös ihmissuhteensa merkeissä. Hänen väitettiin nimittäin viime viikolla eronneen, mutta sittemmin asiaa on ryhdytty epäilemään. Viikonloppuna Selena poseerasi Teen Choise Awards -tapahtumassa.

Teinigaalan punaiselle matolle Selena Gomez saapui ilman poikaystäväänsä, mutta näyttävässä vaaleassa pikkumekossa. Mekko oli yläosastaan niin pieni, että nuoren poptähden rintamus näytti paljastuvan koska tahansa. Asu piti kuitenkin pintansa, eikä noloa vilautusta illan aikana tapahtunut.

Gaalan aikana Selena ja Justin Bieber istuivat vierekkäin ja pusuttelivat kameroiden edessä. Tilanne nähtiin myös gaalan televisiolähetyksessä. Bieber oli ehdolla viiteen kategoriaan, joista hän voitti neljä. Faneilleen uskollinen laulajatähti muisti kiitospuheessaan heitä ja kertoi ettei menestys ole mahdotonta.

– Kolme vuotta sitten istuin kotisohvallani Kanadassa ja katsoin televisiosta Teen Choice Award -gaalaa. Nyt seison itse lavalla ja haluan sanoa ettei mikään ole mahdotonta, jos uskoo itseensä, Bieber kannusti kiitospuheessaan.

19-vuotiaan Selena Gomezin ja 17-vuotiaan Justin Bieberin seurustelun tultua julki Bieberin fanit lähettivät Selenalle runsaasti tappouhkauksia. Tuolloin asiantuntijat neuvoivat teiniparia pitämään matalaa profiilia, mutta neuvot heitettiin sittemmin romukoppaan kuherruskuvien myötä. Fanit iloitsivat pariskunnan erohuhuista erityisesti Twitter-mikroblogeissaan.