AnnaLynne McCord seksikkäänä gladiaattorina

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suositusta 90210-nuorisosarjasta tunnetuksi tullut televisiokaunotar AnnaLynne McCord on tähdittänyt varsin lyhyellä urallaan jo monia televisiosarjoja ja elokuvia. Hän nousi viime vuonna Hollywoodin seuratuimpien tähtien joukkoon, ja hän on sittemmin pysytellyt tiiviisti otsikoissa.

Nyt näyttelijäkaunotar ikuistettiin kameralle armeijanvihreissä bikineissä 90210-nuorisosarjan kuvauksissa Los Angelesissa. Supertimmi McCord näytti seksikkäältä gladiaattorilta polvi- ja kyynärsuojuksineen. Taisteluvalmis kaunotar näyttelee sarjassa koulun kuningatarta Naomia. Kameralle ikuistetusta gladiaattori-ilmeestä voi päätellä ettei tätä itsepäistä kaunotarta taltuteta noin vain.

23-vuotias näyttelijäkaunotar AnnaLynne McCord on urallaan nähty muiden muassa televisiosarjoissa Ruma Betty, O.C., CSI Miami ja Muodon vuoksi. Parhaillaan hän siis tähdittää myös Beverly Hills 90210 -sarjan uudelleen lämmiteltyä versiota. Lisäksi hänet on voinut bongata muutamista elokuvista. Taannoin AnnaLynne ja hänen Angel-siskonsa yllättivät suutelemalla muotinäytöksessä.