Rintoja purevat ”rasvatut paholaiset” aiheuttavat kauhua – useita kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta kantautuu usein tietoja erilaisten yliluonnollisten eläinten liikkeistä. Havainnot ovat yleensä vääriä, mutta nyt Sri Lankassa pelkoa levittävät maata terrorisoivat ”rasvatut paholaiset”. Maassa on nimittäin tehty lukuisia havaintoja naisten asuntoihin tunkeutuvista miehistä.

Öideen aikaan sisään päästyään miehet ovat muiden muassa purreet naisten rintoja ja nilkkoja. Kolme ihmistä on jo kuollut tässä erikoisessa epidemiassa, uutistoimisto Reuters raportoi. Tekijät eivät kuitenkaan ole mystisiä yliluonnollisia eläimiä, vaan tavallisia rikollisia, jotka ovat tosin riisuneet itsensä alusvaatteisilleen ja hieroneet ihonsa rasvalla kiinni jäämisen estämiseksi, Korea Herald uutisoi.

Kyseessä on kuitenkin jo varsinainen epidemia, sillä tapauksia on kirjattu jo 30 ja pidätyksiä on tehty lähes 50. Kansalaiset ovat nousseet vastarintaan ja lynkanneet teoista epäiltyjä miehiä ilman oikeudenkäyntiä. Osa tekijöiksi epäillyistä on jopa menettänyt henkensä lynkkauksen yhteydessä. Poliisi pidätti taannoin kolme lynkkaajaa, mutta väkijoukko marssi poliisiasemalle vaatimaan miesten vapauttamista.

Uusimmat