Supermalli keskeytti sukelluskoulun – pelkää isoja kaloja

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Huippumalli Kate Moss poseerasi äskettäin tapansa mukaisesti täysin alastomana Brasilian Vogue-lehden kuvissa. Moss asteli taannoin catwalkin lisäksi myös alttarille, kun hän avioitui elokuun alussa rokkarimiehensä Jamie Hincen kanssa.

Maailman menestyneimpiin supermalleihin kuuluva Kate Moss lomailee parhaillaan ystäviensä ja aviomiehensä Jamie Hincen kanssa Etelä-Ranskassa. Sukeltamisesta ja snorklaamisesta kiinnostuneen mallikaunottaren kerrottiin suunnittelevan osallistumista viralliselle sukelluskurssille lomamatkallaan. Mossin mielen kerrottiin kuitenkin muuttuneen äkillisesti.

– Kate oli suunnitellut osallistuvansa sukelluskurssille. Hän oli todella innoissaan pitkäaikaisesta haaveestaan, mutta yhtäkkiä peruikin päätöksensä. Hän nimittäin oli varma, että törmää veden alla isoihin ja pelottaviin kaloihin, lähde kertoi The Daily Mirror -lehdelle.

Katherine “Kate” Moss on 37-vuotias englantilainen supermalli ja muoti-ikoni. Tähdellä on ollut pahoja ongelmia päihteiden kanssa, mutta tällä hetkellä hänen uskotaan olevan kuivilla. Mossin ura alkoi vuonna 1988, jolloin hän oli vasta 14-vuotias. Mallin ensimmäinen suuri mainossopimus oli Calvin Kleinin kanssa. Kaunottaren laihuus herätti kuitenkin huomiota. Mallintyön ohella Moss on suunnitellut vaatteita Topshop-valmisvaateketjulle.