Cheek jäi toiseksi – räppäri heitti Rolexin yleisöön! Katso kuva

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Kerroimme taannoin kuvien ja videon kera kuinka suomalainen hiphip-tähti Cheek yllätti Blockfest-yleisön heittämällä peräti 2.500 euroa yleisöön viiden euron seteleinä. Suomen mittapuussa tempaus oli ennennäkemätön, mutta maailmalla meno on vieläkin rajumpaa.

Viime viikonloppuna räppäri Chris Brown esiintyi MTV Video Music Awards -palkintogaalassa ja järjesti katsojille yllättävän shown. Brown tanssi useiden hittikappaleidensa rytmiin ja muun muuassa lensi ympäri esiintymislavaa näyttävästi. Nyt tähden kerrotaan heittäneen vahingossa arvokkaan Rolex-kellonsa yleisön sekaan kesken esityksensä.

Brownin ökykellon kerrottiin löystyneen esityksen aikana ja tähti päätti ottaa sen pois ranteestaan. Hän yritti heittää Rolexinsa lavan ulkopuolelle kohtaan, jossa ei olisi ihmisiä. Brown kuitenkin viskaisi kellonsa vahingossa suoraan faniensa joukkoon. Katso kuva tästä.

Keikan jälkeen tähden turvamies kyseli yleisöltä kellon olinpaikasta ja uskoi, ettei kallista Rolexia tulla enää löytämään. Yksi tähden faneista kuitenkin astui esiin ja palautti kultaisen kellon oikealle omistajalleen. Brownin edustajat kertoivat, ettei tähti ehtinyt tavata rehellistä faniaan, mutta kertoneen olevansa kiitollinen faninsa esimerkillisestä toiminnasta.

22-vuotias Chris Brown pidätettiin vuonna 2009 silloisen tyttöystävänsä Rihannan pahoinpitelystä. Tähti sai viiden vuoden ehdollisen vankilatuomion ja joutui suorittamaan yhdyskuntapalvelua tienvarsia ja graffiteja putsaten. Brown julkaisi tänä vuonna uuden albuminsa F.A.M.E, jonka ensimmäinen single oli kappale Yeah 3x. Suosittu artisti teki myös taannoin yhteistyötä teinisensaatio Justin Bieberin kanssa ja julkaisi tämän kanssa kappaleen Next 2 You.