Ex-naisystävä soitti miehelle 65 000 puhelua vuodessa

Ohhoh! · Stara.fi

Suomessakin on vuosien varrella tullut ilmi monia sekavia tapauksia, joissa ihmiset ovat eron jälkeen ryhtyneet ahdistelemaan päättyneen suhteen toista osapuolta. Nyt Hollannissa on kuitenkin tehty todennäköisesti jonkinlainen ennätys ahdistelussa.

Hollantilainen syyttäjä on päättänyt haastaa oikeuteen rotterdamilaisen 42-vuotiaan naisen, jonka kerrotaan soittaneen 62-vuotiaalle entiselle miesystävälleen uskomattomat 65.000 kertaa vuoden aikana. Mies sai tarpeekseen soittorumbasta elokuussa, jolloin hän teki siitä rikosilmoituksen poliisille. Poliisi on nyt pidättänyt naisen ja takavarikoinut hänen puhelimensa ja tietokoneensa.

Kuulusteluissa nainen myönsi olleensa suhteessa mieheen, mutta väitti ettei hänen soittamansa puhelujen määrä ole mitenkään erikoisen suuri. Soittoja kertyi kuitenkin keskimäärin 178 päivässä. Mies kuitenkin kiistää olleensa koskaan suhteessa naiseen. Nyt oikeus on kieltänyt naista ottamasta mieheen enää yhteyttä.