Demi Lovato olisi kuollut ilman apua

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

19-vuotias Demi Lovato teki äskettäin näyttävän paluun parrasvaloihin hermoromahduksensa jälkeen. Teinitähti julkaisi ongelmistaan kertovan Skyscraper-kappaleen, joka nousi heti hitiksi. Hänen uusi albuminsa Unbroken julkaistiin 20. syyskuuta ja se komeili heti samana päivänä iTunes-musiikkipalvelun ykkössijalla.

Kaunotar on kertonut julkisuudessa avoimesti syömishäiriöistään ja viiltelykokemuksistaan. Hän kertoi haluavansa auttaa samoista ongelmista kärsiviä nuoria ja onkin saanut paljon positiivista palautetta rohkeudestaan. Nyt Lovato avautui synkistä kokemuksistaan televisiotähti Ellen DeGeneresille.

Demi Lovato kertoi muun muuassa, että hän olisi kuollut, jos ei olisi hakenut apua ongelmiinsa. Näyttelijä-laulaja kertoi kuitenkin olevansa nyt terve ja onnellinen.

– Urani oli huipulla, mutta oma elämäni oli aivan sekaisin. Sain hermoromahduksen, joka onneksi muutti koko elämäni. Olisin kuollut, jos en olisi hakenut apua, Lovato kertoi The Ellen Show -televisio-ohjelmassa.

Demi Lovato tuli tunnetuksi Disneyn Camp Rock -elokuvasta Jonas Brothers -yhtyeen kanssa. Demin uutisoitiin taannoin seurustelleen 36-vuotiaan näyttelijäkomistus Ryan Philippen kanssa. Teinitähden kerrottiin kuitenkin jättäneen tämän, koska hän kuuli Philippen tulevan isäksi kolmannen kerran. Teinitähti on seurustellut myös poppari Joe Jonasin kanssa.