Nettipalvelu mukaan Euroviisujen uudistukseen

Suomalainen musiikkinettipalvelu Hitlantis ja Yleisradio Oy:n järjestämä Uuden Musiikin Kilpailu ovat ryhtyneet yhteistyöhön. Kilpailussa etsitään parasta suomalaista kappaletta ja esiintyjää. Kilpailun voittaja edustaa Suomea vuoden 2012 Eurovision laulukilpailussa.

---
---

Hitlantiksen Wallu Valpio on mukana UMK:n esiraadissa. Valpio uskoo, että yhteistyö tuo myös Hitlantiksen artisteille vielä paremmat mahdollisuudet kansainväliseenkin menestykseen. Valpio aikoo suosia kansainvälistä menestyspotentiaalia omaavia biisejä kansallista identiteettiä unohtamatta. Miehen oma musiikkimaku on melkoisen laaja – se ulottuu Katri Helenasta Slayeriin.

Wallu Valpio tuli vuoden 2010 keväällä Hitlantiksen palvelukseen ja iloitsi jo tuolloin uudesta pestistään.

– On mahtavaa päästä käsiksi uuteen musaskeneen ja paneutua siihen syvemmälle – aina sille kuuluisalle ruohonjuuritasolle saakka, Wallu Valpio sanoo.

Hitlantiksen Marcus Tilgmann on tyytyväinen kumppanuuteen ja uudenlaiseen yhteistyöhön Ylen kanssa.

– Yleisradio on innovatiivinen yhtiö, joka haluaa uudistaa perinteisiä Euroviisuja ja nostaa kilpailun tasoa. Musiikkialan toimijana olemme erittäin mielellämme mukana näissä pyrkimyksissä, Tilgmann sanoo.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.