Totuus Justin Bieberin ökytreffeistä paljastui

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Fanaattisista faneistaan tunnettu poptähti Justin Bieber on seurustellut jo pidemmän aikaa kollegansa Selena Gomezin kanssa. 17-vuotias kanadalaistähti on viime aikoina tuonut suhdettaan enemmän esille julkaisemalla lukuisia kuhertelukuvia tyttöystävänsä kanssa.

Äskettäin viihdelehdissä kohistiin Justin Bieberin järjestämistä ökytreffeistä 19-vuotiaalle tyttöystävälleen. Popparin nimittäin uutisoitiin vuokranneen treffejä varten Los Angelesin maineikkaan Staples Center -areenan, joka tunnetaan muun muuassa urheiluotteluistaan ja konserteistaan.

Nyt on kuitenkin selvinnyt ettei miljoonaomaisuuden itselleen kerännyt nuorukainen ollutkaan vuokrannut hulppeaa stadionia. Se nimittäin lahjoitettiin Bieberin yksityiseen käyttöön. TMZ-sivuston mukaan stadionin johtajat osoittivat sillä kiitollisuutensa siitä, että teinitähti oli täyttänyt areenan katsomot jo kolmeen kertaan konserteillaan.

Teinipopparin kerrottiin saaneen idean huikeisiin treffeihinsä näyttelijäkoomikko Adam Sandlerin Mr. Deeds -elokuvasta. Siinä Sandlerin roolihahmo vei Winona Ryderin esittämän Babe Bennettin yksityisille treffeille maailman suosituimmalle areenalle Madison Square Gardeniin.

YouTube-palvelusta megatähdeksi noussut Justin Bieber yllätti äskettäin paljastamalla perhehaaveitaan. Hän nimittäin kertoi haluavansa olla nuori isä ja mennä naimisiin 25 – 26 -vuotiaana. Fanit reagoivat jälleen kerran vahvasti kanadalaistähden uutiseen. Moni toivoikin ettei Bieber menisi naimisiin tämänhetkisen tyttöystävänsä Selena Gomezin kanssa. Jotkut fanit myös uskoivat teinitähden menevän heidän kanssaan naimisiin.