Wall Streetin mielenosoituksessa käännekohta – tässä vastaisku

Ohhoh! · Stara.fi

Olemme parin viime viikon aikana kertoneet kuinka mielenosoittajat ovat vallanneet New Yorkin Wall Streetin ja kuinka poliisi on syyllistynyt alueella vakaviin ylilyönteihin ja laittomuuksiin. Tänä aamuna, eli iltapäivällä Suomen aikaa, luvassa on mahdollisesti tähän saakka kovin yhteenotto.

Pormestari Bloomberg on määrännyt poliisin tyhjentämään Zuccotti-puiston mielenosoittajista aamuseitsemältä. Occupy Wall Street -mielenosoittajat julkaisivat välittömästi vastaiskun, jossa he pyytävät kaikkia kynnelle kykeneviä saapumaan puistoon aamukuudelta. Samalla he yrittävät tukkia pormestarin viraston puhelimet.

Moveon.org -verkkosivustolla ohjeistetaan miten mielenosoittajien tulee soittaa pormestarille numeroon 311 tai 212-NEW-YORK ja vaatia, että pormestari kunnioittaa kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia. Lisäksi virastoon kehotetaan lähettämään myös tekstiviestejä. Yhdysvalloissa valtamediat vaikenivat mielenosoituksista ensimmäisen parin viikon ajan, mutta tapahtuman kasvun myötä nekin ovat olleet pakotettuja raportoimaan tapahtumista. Tosin härskin puolueellisesti.