Rick Ross sai kaksi sairauskohtausta – yhä sairaalassa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Yhdysvaltalainen rap-artisti Rick Ross, oikealta nimeltään William Roberts, julkaisi debyyttialbuminsa Port of Miamin vuonna 2006 ja on sittemmin julkaissut neljä albumia. Räppäri on tehnyt yhteistyötä lukuisten supertähtien kuten Ne-Yo:n, Lil Waynen ja Kanye Westin kanssa.

Nyt TMZ-sivusto uutisoi menestyneen räppärin saaneen kaksi sairauskohtausta saman päivän aikana. Tähti sai ensimmäisen kohtauksensa ollessaan lentokoneessa matkalla Memphisiin keikalle. Lentokone joutui tekemään äkillisen kohtauksen takia hätälaskun.

Rick Ross kiidätettiin sairaalaan, mutta hänet päästettiin lähtemään selvittyään sairauskohtauksesta. Räppärille annettiin lupa jatkaa matkaansa kohti Memphisiä. Lentokone joutui kuitenkin tekemään saman päivän aikana jo toisen hätälaskunsa, sillä 35-vuotias räppäri sai uuden sairauskohtauksen.

Rap-artistia hoidetaan parhaillaan Birminghamin sairaalassa. Lähteet paljastivat, että tähti on vakaassa kunnossa. Tapauksen tultua ilmi, muun muuassa supertähti Justin Bieber toivotti Twitter-palvelussa räppärille ja tämän perheelle voimia.

Taannoin räppäri Rick Ross vietti näyttävästi syntymäpäiväjuhliaan P. Diddyn kanssa Miamissa, Floridassa. Juhlat saivat nimittäin yllättävän käänteen, kun ökyrikas P. Diddy jakoi juhlavieraille miljoona dollaria käteisellä. Tähden kerrottiin heittäneen räppäriystävänsä juhlissa setelinippuja ilmaan, koska halusi jakaa juhlavieraille omaisuuttaan. Luksusjuhlissa vieraina olivat muun muuassa rap-artistit Busta Rhymes ja Pharrell Williams.