Emma Watsonin näyttelijänura taas jäihin – tässä syy

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Harry Potter -elokuvasarjan tähti Emma Watson on viettänyt koko nuoruutensa julkisuudessa. Kaunotar nimittäin nousi kuuluisaksi jo kymmenen vuoden iässä ensimmäisen Harry Potter -elokuvan jälkeen. 21-vuotias Watson on myös niittänyt menestystä mallina.

Nyt nuori brittitähti on kuvattu arvostetun Oxford-yliopiston edustalla koulukirjat kainalossaan. Pirteä Watson poseerasi lukukauden ensimmäisen koulupäivänsä kunniaksi kuvaajille tavallisiin arkivaatteisiin pukeutuneena ja näytti odottavan innolla tulevaa koulupäivää.

Farkkuihin ja bootseihin sonnustautunut kaunotar on kertonut aiemmin rakastavansa koulunkäyntiä ja olevansa lukutoukka. Opiskelijanuorukaisen ei ainakaan tarvitse huolehtia kahisevan puutteesta, sillä Watsonin omaisuuus on noin 24 miljoonaa puntaa.

Emma Watson seurustelee The Perks of Being a Wallflower -elokuvansa vastanäyttelijän Johnny Simmonsin kanssa. Pariskunta on kuvattu useaan otteeseen suuteloimassa ihastuneina. 24-vuotiaan Simmonsin on kerrottu jo tavanneen melko tuoreen tyttöystävänsä perheen ja viettäneen Watsonin kanssa aikaa tämän kotimaassaan Britanniassa.

Uusimmat