Kansainvälinen kohu sai poliisin toimimaan – shokkivideo johti pidätyksiin

Ohhoh! · Stara.fi

Kerroimme viime viikolla sitten traagisesta tapauksesta, jossa kiinalaiset osoittivat järkyttävää välinpitämättömyyttä kaksivuotiasta pikkutyttöä kohtaan. Sittemmin Kiinasta kantautui suru-uutisia, sillä pienokainen menehtyi. Nyt kansainvälinen kohu on saanut kuitenkin poliisin toimimaan.

The Beijing News kertoi eilen, että poliisi olisi tehnyt asiassa kaksi pidätystä. Molemmat tytön päältä ajaneet ja tämän kuolemaan syylliset miehet on lehden mukaan saatu kiinni. Uutistoimisto AP ei saanut kuitenkaan väitteille vahvistusta poliisilta, joten kyse voi olla myös viranomaisten propagandasta. Joka tapauksessa asiaan on nyt kuitenkin viimein reagoitu myös viranomaistasolla.

Katso shokkivideo tästä (sisältää voimakasta kuvamateriaalia)

Kyseisellä kohuvideolla nähdään kuinka ensin yksi auto ajaa surutta tytön päältä, eikä kukaan pysähdy auttamaan häntä. Pian toinenkin auto tulee ja ajaa surutta tytön päältä. Tapaus tallennettiin pari viikkoa sitten Guangdongin provinssissa sijaitsevan Foshanin kaupungin kaduilla. Maassa makaava pikkutyttö on Yueyue ei voinut jäädä ohikulkijoilta huomaamatta, mutta kukaan ei välittänyt hänestä seitsemään minuuttiin.