Lindsayn alastonkuvat eivät kelvanneet Playboylle

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Moniongelmainen poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan tuomittiin tällä viikolla jälleen vankilaan. Hän on ollut kahnauksissa lain kanssa jo vuosien ajan. Lohan sai ensimmäisen vankilatuomionsa rattijuopumuksesta vuonna 2007, ja on sittemmin istunut jo pariinkin otteeseen kaltereiden takana.

Neitokaiselle annettiin viikko aikaa hoitaa sovitut työasiansa ennen tuomion aloittamista. Tähden uutisoitiin aiemmin poseeravan Playboy-lehdelle miljoonan dollarin palkkiota vastaan. Nyt Radar Online -sivuston mukaan kohujulkkiksen jo otetut alastonkuvat eivät ole kuitenkaan kelvanneet maineikkaalle miestenlehdelle.

– Playboy halusi vaihtaa linjaa Lindsayn kuvissa, joten hänen pitää poseerata lehdelle uudelleen, lähde kertoi Radar Online -sivustolle.

Lindsayn seuraava vankeustuomio on hänelle jo viides. Tähdelle nyt määrätty 30 päivän tuomio voi kuitenkin kutistua hyvinkin paljon. Edellisellä kerralla Lohan sai 90 päivän vankilatuomion, josta hän istui vankilassa vain 84 minuuttia. Viihdelehdet uskovat, että tällä kertaa Lohan istuisi vankilassa arviolta kuusi päivää.

Oikeudenkäynnissä Lohan myönsi, ettei ole suorittanut yhdyskuntapalvelua asianmukaisesti, TMZ uutisoi. Kuukauden vankilatuomion jälkeen Lohan joutuu suorittamaan kaiken jäljellä olevan yhdyskuntapalvelunsa ruumishuoneella. Kaikki määrätyt terapiasessiot ja yhdyskuntapalvelut tulee olla suoritettuna 29. maaliskuuta mennessä, tai hänet passitetaan suoraan vankilaan 270 päiväksi – kulkematta lähtöruudun kautta.