Pysäyttävä video koulukiusaamisesta – tämä kaikkien tulisi nähdä

Nettivideot Ohhoh! · Stara.fi

Koulukiusaaminen on ollut tärkeä aihe jo pitkään, ja tänä vuonna monet supertähdet ovat ryhtyneet kampanjoimaan aikaisempaa voimakkaammin koulukiusaamista vastaan. Nyt verkossa nähdään pysäyttävä kotivideo, jossa itsemurhaa useaan kertaan harkinnut poika kertoo olleensa koulukiusattu jo seitsemän vuoden ajan.

Videon poika ei ole luonnollisestikaan ainoa lajissaan, sillä vastaavia poikia ja tyttöjä löytyy tuhansittain myös Suomesta.





Kuva: YouTube

PÄIVITYS: Sittemmin Jonah on julkaissut myös uuden videon, jossa hän kiittää saamastaan tuesta.

Taannoin poptähti Lady Gaga murtui kuultuaan 14-vuotiaan faninsa itsemurhasta. Teinipoikaa kiusattiin rajusti koulussa ja haukuttiin muun muuassa homoseksuaaliksi. Poika yritti hakea apua ongelmiinsa ennen kuolemaansa blogikirjoitusten avulla. Poptähden Born This Way -hyväntekeväisyysjärjestö on nyt aloittanut projektin, jonka tarkoituksena on estää koulukiusaamista. Poptähti ohjaa projektia äitinsä Cynthia Germanottan kanssa. Faninsa itsemurhan jälkeen Lady Gaga kertoi haluavansa muuttaa koulukiusaamisen laittomaksi.