F1-tähti haluaa Pussycatin takaisin – pommittaa rakkausviesteillä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

F1-tähti Lewis Hamiltonin ja Pussycat Dolls -laulaja Nicole Sherzingerin neljän vuoden seurustelusuhde päättyi lokakuussa. Eron syyksi ilmoitettiin ensin aikatauluongelmat, mutta sittemmin uutisoitiin eron johtuneen parin erimielisyyksistä.

Pariskunnan ystävien mukaan 26-vuotias Hamilton ei ollut vielä valmis asettumaan aloilleen, kun 33-vuotias Scherzinger olisi puolestaan ollut jo valmis perustamaan perhettä. Viime aikoina pariskunta on kuvattu useasti yhdessä ja huhut yhteenpalaamisesta ovatkin velloneet tähtien ympärillä.

Nyt Hamiltonin kerrotaan tekevän kaikkensa, jotta pariskunta palaisi takaisin yhteen. F1-tähti nimittäin lähettää Scherzingerille muun muuassa rakkausviestejä todistaakseen rakkautensa.

– Lewis tekee kaikkensa saadakseen Nicolen takaisin. Hän on lähettänyt Nicolelle tämän lempikukkia ja romanttisia lahjoja. Lewis on myös pommittanut häntä rakkausviesteillä, lähde kertoi Daily Star -lehdelle.

Scherzingerin kerrotaan suhtautuvan Hamiltonin iskuyrityksiin hieman vastahakoisesti. Formulatähti nimittäin särki taannoin popkaunottaren sydämen. Popparin tiedetään myös nauttivan nyt siitä, että saa exältään jatkuvasti huomiota.

Pussycat Dolls -tyttöbändin keulahahmona julkisuuteen noussut Nicole Scherzinger esiintyy parhaillaan käynnissä olevan Yhdysvaltojen X Factor -kauden tuomarina. Laulajan kerrottiin olleen erostaan niin murtunut, että hän anoi jopa vapaapäiviä ohjelman kuvauksista. Hamiltonin ja Scherzingerin suhteessa on ollut ylä- ja alamäkiä ennenkin, sillä vuonna 2010 pari erosi ja palasi pian jälleen yhteen.