Gisele Bundchen ihastuttaa Versacen mallikasvona

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Huippumallien raskaaseen sarjaan lukeutuva Gisele Bundchen sai perheenlisäystä joulukuussa 2009, mutta jo kolmen kuukauden kuluttua hän teki paluun Vogue-lehden muotikuvauksiin. Raskauden aikana vain 15 kiloa lihonut huippumalli teki siis nopean paluun töihin.

Gisele Bundchenilla pyyhkii nykyään hyvin ainakin työelämässä, sillä huippumalli on muun muuassa Givenchyn, Pantenen ja H&M:n mainoskasvo. Nyt mallintöillä omaisuuden kerännyt Gisele nappasi itselleen jälleen uuden työn, sillä hänet nähdään Versacen vuoden 2012 vaatemalliston mallikasvona.

Neitokaisen tuoreimmat kuvat osoittavat, että Gisele on ansainnut paikkansa huippumallien ykkösnimissä. Huippumalli nimittäin poseeraa kuvissa kameralle upeissa asennoissa uima-altaan reunalla. Giselen vartalo on myös uskomattomassa kunnossa ja hän vilauttikin treenatut vatsalihaksensa kameralle.

Brasilialaissyntyinen 31-vuotias Gisele Bundchen on sekä maailman parhaiten palkattu että maailman rikkain supermalli. Hän tienaa vuodessa noin 25 miljoonaa dollaria. Bundchenilla on hallussaan myös ennätys maailman eniten lehtien kansissa poseeranneena mallina. Hän on urallaan toiminut yli 20 brändin kasvona ja näytellyt elokuvissa Paholainen pukeutuu Pradaan ja Taxi. Gisele on nykyisin naimisisa jalkapallopelaaja Tom Bradyn kanssa, ja pariskunnalla on yhteinen lapsi Benjamin Rein Brady. Aiemmin kaunotar seurusteli pitkään näyttelijä Leonardo Di Caprion kanssa.