Supertähti jättää Yhdysvallat – muuttaa Eurooppaan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Amerikkalainen räppäri Kanye West järkytti äskettäin miljoonia fanejaan paljastamalla, että hän harkitsi taannoin itsemurhaa. Supertähti kertoi Los Angelesin konsertissa yleisölleen, että hänen Donda-äitinsä kuoleman jälkeen räppärin päässä pyöri itsetuhoisia ajatuksia.

Nyt elämänilonsa löytänyt Kanye West aikoo jättää Yhdysvallat muotialan takia. Räppäri nimittäin muuttaa Lontooseen, jotta voi keskittyä DW-vaatemallistonsa menestymiseen. Tähti uskoo saavansa enemmän mainetta muotisuunnittelijana Euroopassa. Lähteen mukaan Kanye aikoo asettua aloilleen Britanniaan jo ensi vuoden alussa.

– Kanye meni Yhdysvaltoihin joululomalla, mutta kertoi palaavansa Lontooseen heti tammikuussa. Hän suunnittelee parhaillaan vaatteita Pariisin muotiviikoille ja etsii studiota Lontoosta, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Lähde myös paljasti, että 34-vuotias Kanye oli juhlimassa Lontoossa kauniissa naisseurassa The Embassy -yökerhossa. Räppäri oli muun muuassa vaihtanut kaunottarien kanssa sähköpostiosoitteita. Tähti nimesi lokakuussa julkaistun vaatemallistonsa vuonna 2007 menehtyneen äitinsä mukaan.

Atlantassa syntynyt räppäri Kanye West kertoi taannoin olevansa varma siitä, että hänestä tulee Jay Z:n ja Beyoncen lapsen kummisetä. Kanye nimittäin kuuluu laulajakaunottaren ja rapmogulin lähipiiriin. Räppärin tiedetään olevan todella innoissaan ystäväpariskunnan tulevasta jälkikasvusta. Kanyen mielestä olisi suuri kunnia, jos hänet nimettäisiin supertähtien esikoisen kummisedäksi.

Uusimmat