Selena Gomezin mekko paljasti liikaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähtien kuumaan A-sarjaan lukeutuva laulaja-näyttelijä Selena Gomez sai kuulla joulukuussa traagisen uutisen, kun hänen Mandy-äitinsä kärsi keskenmenon. Sittemmin tähti on jo palannut keikoille ja parhaillaan kiertää esiintymislavoja Meksikossa.

Nyt Selena Gomez on ikuistettu nauttimassa vapaapäivästään rannalla, jossa tuuli teki kuitenkin tepposet hänen kirkkaankeltaiselle mekolleen. Mekko nimittäin nousi liian ylös ja paljasti poptähden pikkuhousut. Katso kuvat tästä.

Äskettäin 19-vuotias Disney-tähti kertoi aikovansa vetäytyä musiikkiuraltaan. Selena aikoo keskittyä jatkossa näyttelemiseen, sillä hän tulee esiintymään tänä vuonna kahdessa elokuvassa. Selena ei kuitenkaan aio päästää musiikkiuraansa unholaan, sillä hän kertoi jatkavansa laulamista näyttelijän töidensä jälkeen.

Selena Gomez aloitti uransa musiikin parissa vuonna 2006. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan on muun muuassa Love You Like a Love Song, Tell Me Something I Don’t Know ja Who Says. Kaunotar on myös esiintynyt lukuisissa elokuvissa, joista tunnetuimpia ovat Tuhkimotarina 2, Operaatio Prinsessa ja Monte Carlo. Gomez juonsi 6. marraskuuta MTV European Awards -palkintogaalan Irlannissa.