Odotettu Frendit-elokuva haudattiin: ”Ei mitään järkeä”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpien komediasarjojen joukkoon lukeutuva Frendit-ohjelma teki aikanaan sen päänäyttelijöistä supertähtiä. Esimerkiksi Rachel Green -roolihahmoa näytellyt Jennifer Aniston on luonut menestyneen elokuvauran Frendien jälkeen ja hän onkin edelleen yksi viihdemaailman seuratuimmista naisjulkkiksista.

Frendit-komediasarjan päätösjakso esitettiin 6. toukokuuta 2004 ja sitä katsoi yli 50 miljoonaa amerikkalaista. Sittemmin onkin liikkunut huhuja, että suositusta sarjasta tehtäisiin elokuva. Nyt Jennifer Aniston on kertonut, ettei hän haluaisi Frendit-elokuvaa. Näyttelijättären mielestä siinä ei nimittäin ”olisi mitään järkeä”.

– Frendit eivät kuulu valkokankaalle, vaan ihmisten olohuoneeseen. Siinä ei ole mitään järkeä, Aniston kertoi The Hollywood Reporter -sivustolle.

Anistonin roolihahmo seurusteli sarjassa David Schwimmerin esittämän Ross Gellerin kanssa. Näyttelijättären mukaan heidän roolihahmonsa elisivät edelleen onnellisina, jos Frendit-sarja päätyisikin valkokankaalle. Aniston nimittäin toivoo, että Rachel ja Ross -roolihahmot ovat onnellisia ja tehneet lisää lapsia.

Jennifer Aniston seurustelee näyttelijäkomistus Justin Therouxin kanssa. Kaunotar erosi vuonna 2005 aviomiehestään Brad Pittistä, joka jäi kiinni pettämisestä. Jenniferin suhderintamalla oli pitkään synkkiä jaksoja Pittin jälkeen, mutta nyt tähti on kuvattu onnellisen näköisenä komean poikaystävänsä kanssa. Äskettäin pariskunnasta ikuistettiin ensimmäinen julkinen pusukuva.