Ashley Olsenin ura ohi

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Lapsinäyttelijänä uransa aloittanut Ashley Olsen on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ihmissuhteidensa ja vaatevalintojensa merkeissä. Kumpikaan Olsenin julkkiskaksosista ei ole onnistunut nousemaan hyvästä yrityksestä huolimatta todellisiksi Hollywood-tähdiksi.

Ashley Olsen vetäytyi näyttelijän uraltaan kahdeksan vuotta sitten keskittyäkseen muotisuunnitteluun. Nyt 25-vuotias kaunotar kertoi, ettei hän aio enää koskaan näytellä. Vaalean neitokaisen mukaan hän ei nimittäin haluaa tehdä elämässään erilaisia asioita, eikä vain näytellä kameroiden edessä.

– Olen edelleen kiinnostunut Hollywoodista, mutta en tule enää koskaan jatkamaan näyttelemistä. Olen jättänyt sen taakseni ja keskittynyt muihin asioihin, Ashley Olsen kertoi Britannian Elle-lehdelle.

Jo yhdeksänkuisena näyttelijänuransa yhdessä kaksoissisko Mary-Katen kanssa aloittanut Ashley on luonut jo pitkään uraa muodin parissa. Vuonna 2005 julkkistähti vaati 40 miljoonaa dollarin korvauksia National Enquirer -lehdeltä, joka väitti tämän käyttävän huumeita. Myöhemmin viihdelehti kumosi väitteensä ja pyysi anteeksi aiheuttamaansa huumeskandaalia.

Uusimmat