Katy Perryllä uusi rakas – ranskalainen mallikomistus

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Katy Perry viettää parhaillaan sinkkuelämää, sillä kaunotar erosi aiemmin tänä vuonna koomikkomiehestään Russell Brandista. Laulaja astui vasta vähän aikaa sitten takaisin julkisuuden parrasvaloihin ja on viihtynyt siellä hyvin.

Katy Perry kertoi äskettäin työstävänsä uutta musiikkia, joka tulee poikkeamaan hyvinkin radikaalisti laulajan aiemmasta tuotannosta. Nyt avioeron kokeneen poptähden uutisoitiin pokanneen itselleen uuden miehen, sillä neitokainen deittailee huhujen mukaan ranskalaiskomistus Baptiste Giabiconin kanssa. Lähteen mukaan pariskunta on jo rakastumisen partaalla.

– Katy ja Baptisete näyttivät rakastuneilta. He flirttailivat ja kuiskuttelivat koko ajan toisilleen. He ovat todella hyvännäköinen pari, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Poptähden ex-aviomies on myös jatkanut elämäänsä, sillä Russell Brand deittailee nykyään taiteilija Oriela Medellin Amieriron kanssa. Katy Perry kertoi äskettäin, ettei hän pidä lainkaan paparazzeista, sillä neitokainen haluaisi elää mahdollisimman normaalia elämää viihdemaailman ulkopuolella. Hän kuitenkin ymmärtää kuuluisuuden tuovan mukanaan ”inhottavia juoruja”.

Katy Perry ja Russell Brand avioituivat Intiassa hulppeassa hääseremoniassa vuonna 2010. Pariskunta sormusti toisensa vuoden seurustelusuhteen jälkeen. Perry on aiemmin seurustellut muun muuassa Gym Class Heroes -yhtyeen keulahahmon Travis McCoyn kanssa. Poptähti kommentoi taannoin erokohua Twitter-blogissaan ja kiitti muun muuassa fanejaan tuesta ja rakkaudesta