Huh, nämä valokuvantarkat kuvat ovatkin uskomattoman tarkkoja piirroksia – katso

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmalla on nähty vuosien aikana mitä erilaisinta taidetta. Nyt erään brittiläisen miehen käsin tekemät kuvat ovat herättäneet ihmetystä maailmalla, koska ne näyttävät täydellisesti valokuvilta. Paul Caddenilla on lahja valokuvien kopiointiin, sillä mies on onnistunut jäljentämään täydellisesti useita valokuvia kauniiksi taidepiirustuksiksi.

Miehen tekemiä kuvia on julkaistu nyt The Sun -lehden sivuilla. Katso kuvat tästä. Kuviin on piirretty hämmästyttävän aidon näköisesti muun muassa alaston nainen ja tupakoivat kaverukset, jotka puhaltavat suustaan savua. Eräs vangitsevimmista töistä on mies, jonka kasvoilta valuu vettä aivan kuin tämä olisi suihkussa.





Kuva: Paul Cadden

Caddenilla kestää teosten tekemisessä kolmesta kuuteen viikkoon. Mies tekee vuosittain seitsemän työtä, jotka hän myy yli 6.000 eurolla. Glasgowlainen mies kertoo halunneensa taitelijaksi pienestä pojasta lähtien.

– Otan tavanomaisia esineita ja ihmisten välisiä tilanteita ja luon niistä piirtämällä teoksen, jolla on emotionaalinen merkitys. Haluan kertoa kuvaamieni ihmisten tarinat. Voin myös rakastua tekemääni kuvaan, kertoo Paul Cadden The Sun -lehdelle.