The Beatles -tähtien lapset muodostamassa yhtyettä?

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

The Beatles -yhtye kuuluu pophistorian legendaarisimpiin nimiin, ja bändi onkin yksi maailman menestyneimmistä yhtyeistä. Nyt The Beatles -legenda Paul McCartneyn poika, James, on tuonut julki erittäin mielenkiintoisen kokoonpanoidean uudelle yhtyeelle.

BBC-televisiokanavalle annetun haastattelun mukaan James McCartney nimittäin haluaisi perustaa bändin muiden The Beatles -yhtyeen jäsenten lasten kanssa. Uuden sukupolven yhtyeeseen kaavaillaan James McCartneyn lisäksi edesmenneen John Lennonin poikaa Sean Lennonia, Ringo Starrin poikaa Zak Starkeytä sekä myöskin edesmenneen George Harrisonin poikaa Dhani Harrisonia.

Zak Starkey on kuitenkin jo kertonut olevansa liian kiireinen liittyäkseen yhtyeeseen, mutta hänen veljensä Jason on ilmaissut kiinnostusta bändiä kohtaan, jos sellainen joskus kootaan. Jason, veljensä Zakin tavoin, soittaa rumpuja. Bändiin kaavailluista jälkeläisistä kaikki ovat tavalla tai toisella tienanneet elantonsa musiikin saralla.

James McCartney on uransa aikana julkaissut kolme levyä ja työskennellyt studiossa myös kuuluisan isänsä kanssa. Sean Lennon taas soittaa kitaraa ja hänkin on julkaissut useita levyjä. Lapsista menestynein on ehkä kuitenkin pestistä jo kieltäytynyt Zak, joka on soittanut rumpuja Oasiksessa sekä The Who -yhtyeessä.

– Kyllä, toivottavasti. En tiedä, pitää odottaa ja katsoa, pohtii James McCartney mahdollista supertähtien jälkeläisistä koostuvaa yhtyettä BBC:lle.

Uusimmat