Pitbull-koira pelasti isäntänsä hengen – otti luodin päähänsä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Koiramaailman vaarallisin koirarotu on monien mielestä pitbull, jotka ovat erittäin voimakkaita ja usein myös arvaamattomia. Pitbullit ovat raadelleet lukuisia ihmisiä sairaalaan ja jopa hengiltä, mutta nyt eräs yksilö on parantanut rotunsa mainetta.

Kilo-niminen pitbull nimittäin huomasi kuinka perheen kotiin tuli kutsumatonta vieraita ja ryhti puolustamaan reviiriään. Samalla myös sen 32-vuotias isäntä Justin Becker huomasi tapahtuneen ja kävi murtomiehen kimppuun. Isäntä löi varkaan maahan ja sai pidettyä tästä kiinni eteisessä.

Pian murtovaras kaivoi kuitenkin taskustaan aseen, jolla aikoi ampua isäntää ja päästä siten tukalasta tilanteesta. Samaan aikaan Kilo kuitenkin juoksi rikollisen kimppuun ja sai isännälle tarkoitetun luodin päähänsä. Ampumisen jälkeen murtomies pääsi pakoon. Koira oli vakavasti loukkaantunut, mutta onnistui sinnittelemään leikkaukseen saakka. Nyt sankarikoiran odotetaan toipuvan vammoistaan.