Nainen riisuutui alasti lentokentän turvatarkastuksessa – huvin vuoksi

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

On tunnettua, että lentokentällä sallituista esineistä on olemassa tiukat säädökset. Usein turvatarkastuksessa joutuu esimerkiksi ottamaan joitain vaatetukseen kuuluvia asusteita hetkeksi pois metallinpaljastimen vuoksi.

Nyt eräs nainen on kuitenkin ylireagoinut amerikkalaisella lentokentällä, ja riisunut itsensä kokonaan alasti. Erikoinen tapahtuma sai alkunsa, kun nainen jäi kiinni luvattomasta tupakoinnista Denverin lentokentän lähtöportilla. Lentokenttävirkailijat käskivät naisen sammuttaa tupakkansa, jolloin tämä otti sanomisen vähän liiankin tosisaan ja pudotti tupakan lisäksi pois myös vaatteensa.

Virkailijoille ei käynyt selväksi, minkä vuoksi nainen heittäytyi alastomaksi. Seisoessaan synnyinasussaan nainen pyysi virkailijaa tulostamaan hänelle lähtöselvityspaperinsa uudelleen. Nainen vietiin lopulta sairaalaan. Häntä ei kuitenkaan pidätetty, eikä naisen oudosta käytöksestä seurannut lakisyytteitä. TMZ-sivuston kuvassa nainen nähdään alastomana Denverin lentokentällä vaatemytty jaloissaan. Kuvassa nähdään, miten muut matkustajat yrittävät olla katsomatta naisen alastonta vartaloa.