Facebook-viesti paljasti etsintäkuulutetun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monet rötösten tekijät ovat jo osanneet ottaa sosiaalisen median tuomat avut käyttöönsä, mutta nyt on tullut ilmi tapaus, jossa on käynyt juuri päinvastoin. Pakomatkalla ollut rikollinen on nimittäin jäänyt kiinni käytettyään Facebook-sivustoa poliisien etsiessä häntä.

Travis A. Nicolaysen -nimisen amerikkalaisrikollisen päätä ei järki paljoa pakottanut, sillä hänen Facebook-päivityksensä auttoivat poliiseja löytämään hänet, kertoo Peninsula Daily News -lehti. Poliisi etsi aiemmin viidestä vakavasta rikoksesta tuomittua 26-vuotiasta Nicolaysenia, sillä hän ei ollut raportoinut häntä vapaudessa valvovalle virkailijalle. Miestä syytetään myös tyttöystävänsä pahoinpitelystä.

Rikollinen ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan maailmankartalta ollessaan pakoreissullaan, sillä hän päivitti jo toisena pakopäivänään Facebookiaan. Nicolaysenin kaveri oli laittanut hänelle viestiä, että poliisit etsivät häntä, johon rikollinen vastasi ”pääsin pakoon, kiitti jätkä”. Rikollisen Facebook-seinä täyttyi lopulta viesteistä, joissa häntä kannustettiin jatkamaan pakoiluaan. Osa myös käski häntä antautumaan.

Poliisit kuitenkin tajusivat tarkastaa miehen Facebook-tilin, ja vihjeiden avulla hänet löydettiin Seattlen läheltä. Tapauksen myötä julkisuuteen on noussut myös Nicolaysenin tädiksi itsensä esittelemä nainen. Teri Newell -niminen nainen kertoo kasvattaneensa miehen, ja hänen mielestään miehen yhteisöpalvelun päivittely oli ”hulvatonta”.