Lindsay Lohan vieraili Glee-hittisarjassa: ”Hän on totaalinen painajainen”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Julkkistähti Lindsay Lohan on saanut viime aikoina hätistellä paparazzeja ympäriltään, sillä neitokainen on ollut tuttu nimi uutisotsikoissa muun muuassa vankeustuomioidensa myötä. Näyttelijättären uutisoitiin aiemmin tänä vuonna esiintyvän suositussa Glee-televisiosarjassa.

Nyt 25-vuotias näyttelijätär on suututtanut Glee-hittisarjan tuotantotiimin huonolla käytöksellään. Lindsayn nimittäin väitetään olleen ”totaalinen painajainen” sarjan kuvauksissa, joihin neitokainen oli muun muuassa saapunut kolme tuntia myöhässä. Lisäksi poissaoleva tähti ei ollut vaivautunut opettelemaan vuorosanojaan.

– Lindsay oli totaalinen painajainen kuvauksissa. Hän saapui paikalle kolme tuntia myöhässä ja ei selvästikään halunnut edes olla kuvauksissa. Hän ei osannut edes vuorosanojaan, lähde kertoi E! News -sivustolle.

Lähteen mukaan julkkistähti oli juhlinut kuvauksia edeltävänä iltana aamuyöhön asti Hollywoodissa. Yksi sarjan tähdistä purkasi raivoaan Twitter-blogissaan, jossa hän viittasi kuvauksien menneen pieleen juuri Lindsayn takia. Sittemmin kohua aiheuttanut tviitti poistettiin.

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan joutunut kaltereiden taakse jo useamman kerran. Viime vuonna neitokainen tuomittiin vankilaan viidennen kerran toistuvien ehdonalaisrikkomustensa takia. Julkkistähden tapauksen tuomari vaati oikeudenkäynnissä, että kaikki määrätyt terapiasessiot ja yhdyskuntapalvelut tulee olla suoritettuna 29. maaliskuuta mennessä. Lindsay onnistui suorittamaan hänelle osoitetut määräykset ajoissa.