Elokuvatuottaja paljasti: Top Gun -faneille viimeinkin ilouutisia

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywood-tähti Tom Cruise teki aikanaan kansainvälisen läpimurron Top Gun -menestyselokuvan tähtenä. Kasarileffan fanit ovat jo vuosia toivoneet jatkoa hittielokuvalle. Taannoin liikkuikin huhuja, joiden mukaan lentoaiheinen elokuva olisi saamassa jatkoa

Huhujen mukaan elokuvan pääosassa Pete “Maverick” Mitchellin roolissa nähtäisiin ykkösosaakin tähdittänyt Tom Cruise. Aiemmin Tomppa tyrmäsi huhut, mutta nyt Paramount-studioiden elokuvatuottaja Adam Goodman vakuuttaa, että elokuva tullaan kuvaamaan alkuperäisen päätähden kanssa.

Mies kertoo The Hollywood Reporter -sivustolle, että elokuvan käsikirjoittajaksi on jo palkattu Peter Craig. Vuonna 1986 julkaistusta ensimmäisestä Top Gun -elokuvasta on nyt kulunut 26 vuotta, joten jatko-osa voisi olla ajankohtainen, sillä monet muutkin kasari- ja ysärihitit ovat saaneet jatkoa.

Elokuvamaailman klassikoiden joukkoon kuuluva Tony Scottin ohjaama ja Jerry Bruckheimerin tuottama Top Gun tuotti elokuvateattereissa 350 miljoonaa dollaria, joka oli vielä 1980-luvulla tähtitieteellisen suuri rahasumma. Myöhemmin se on rikkonut vielä vuokravideoiden tuottoennätyksiä. Lisäksi elokuvan soundtrack on kaikkien aikojen myydyimpiä elokuvan soundtrack-levyjä.