Voisitko asua tällaisessa hotellihuoneessa? Puolet silkkaa graffitia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Matkailualalla alituisesti kiristyvä kilpailu on saanut hotellit ja muut alan yritykset kehittelemään uusia keinoja asiakkaiden saamiseksi ja niiden viihtyvyyden lisäämiseksi. Pienten hotellien on myös tärkeä erottua massasta tavalla tai toisella. Ranskasta löytyy tästä hyvä esimerkki.

Ranskalainen hotelli Au Vieux Panier on tehnyt jo vuosia siten, että se on sisustanut vuosittain viisi huonetta kokonaan uusiksi.

Tämä muutos ei ole kuitenkaan tapahtunut hotellin omin voimin, vaan tekijäksi on kutsuttu eri taiteilijoita. Tuoreimmassa muodonmuutoksessa huoneet muutettiin kaksijakoiseksi, sillä toinen puoli jäi täysin valkoiseksi ja toinen puoli maalattiin täyteen graffiteja.