Katsomossa istuneen fanin uskomaton koppi: ”Tähän ei moni pysty!”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Urheiluotteluissa pelaajat heittävät joskus esimerkiksi paitojaan tai pelipallon yleisön sekaan. Innokkaimmat fanit yrittävät napata yleisöön heitetyn tavaran keinolla millä hyvänsä. Nyt erään miehen uutisoitiin napanneen yleisöön lyödyn pallon hieman erikoisella tavalla.

Mies oli katsomassa Colorado Rockiesin ja San Diego Padresin välistä baseball-ottelua. Will Venable -nimisen pelaajan lyönti epäonnistui ja lensi suoraan eturivissä istuvaa yleisöä kohti. Televisiokamerat seurasivat pallon ilmalentoa loppuun saakka, ja saivatkin ikuistettua erään fanin uskomattoman kiinnioton.

Eturivin tuntumassa istunut mies nimittäin nappasi pallon itselleen olutlasillaan. Verkossa julkaistulla videolla nähdään, kuinka yleisö ja ottelun selostajat villiintyvät fanin upeasta kopista. Mies muun muuassa alkaa juomaan olutta, vaikka pallo lilluu hänen olutlasissaan.

Uusimmat