Näillä vinkeillä Scarlett Johansson laihtui huippukuntoon

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Miljoonien miesten janoama naistähti Scarlett Johansson nähdään parhaillaan Suomen valkokankailla The Avengers –elokuvassa. Näyttelijätär kertoi äskettäin joutuneensa tiukalle dieetille ennen elokuvan kuvauksia, koska hänen roolihahmonsa puku oli hyvin piukka.

Nyt 27-vuotiaan näyttelijättären henkilökohtainen kunto-ohjaaja on paljastanut, miten Scarlett treenasi vartalonsa huippukuntoon The Avengers –elokuvaa varten. Kunto-ohjaaja Bobby Stromin mukaan elokuvakaunotar kuntoili puolentoista tunnin ajan useamman kerran viikossa. Tähden treenivälineisiin kuului muun muuassa käsipainot, vastusnauhat, painopallot ja tasapainolaudat.

Kunto-ohjaajan mukaan Scarlett teki intervalli-juoksuja muun muuassa ulkona ja sisällä juoksumatolla. Näyttelijätär harjoitteli myös erilaisia taistelulajeja elokuvan kuvauksia varten. Kasvisruokaa suosiva tähti muutti ruokavaliotaan siten, että hän söi pieniä aterioita useamman kerran päivässä, Us Weekly -sivusto uutisoi.

The Avengers -elokuva kokoaa yhteen Marvelin suosituimmat supersankarit. Mukana ovat Iron Man, Hulk, Thor, Captain America, Hawkeye ja Black Widow. Supersankariseikkailun ohjaaja on Buffy Vampyyrintappaja- ja Angel -televisiosarjojen luoja Joss Whedon. Elokuva perustuu Marvelin ikisuosittuun Kostajat-sarjakuvaan, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1963.