Britney Spears on 30-vuotias televisiotähti – ja ikä näkyy myös kasvoilta

Viihdeuutiset · Stara.fi

X Factor -formaatin luoja Simon Cowell julkaisi viime vuonna suositusta laulukilpailusta Yhdysvaltojen version, jonka tuomaristossa nähtiin viihdemogulin lisäksi Nicole Scherzinger, Paula Abdul ja L.A. Reed. Ohjelman päättymisen jälkeen viihdemoguli antoi potkut naistuomareille ja alkoi metsästämään uusia tähtiä tuomaripestiin.

Eilen Yhdysvalloissa julkistettiin tieto, että Britney Spears on lopulta mukana X Factor -ohjelman seuraavan tuotantokauden tuomaristossa. Palkkasumman uskotaan olevan 15 miljoonaa dollaria. Ohjelman lehdistötilaisuudessa Britney poseerasi nyt yhdessä Simon Cowellin ja ohjelman muiden tähtien kanssa. Supertähden tuoreista kuvista näkee, että hänelle on kertynyt ikää jo 30 vuotta, ja ikä näkyy myös laulajattaren kasvoilta.

The X Factor -laulukilpailu suunniteltiin Britanniassa alun perin Pop Idol -ohjelman tilalle. Sittemmin suosittu televisio-ohjelma on levinnyt ympäri maailman. Suomen version voittajaksi valittiin vuonna 2010 Elias Hämäläinen. Yhdysvaltojen ensimmäisen tuotantokauden voittajaksi taas kruunattiin 19-vuotias Melanie Amaro.