Adelen jättihitti sai uuden kuosin – tällaista ei ole ennen kuultu!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatähti Adele joutui taannoin ilkeiden kommenttien kohteeksi, kun muotisuunnittelija Karl Lagerfeld kommentoi laulajan olevan hänen mielestään “hieman liian lihava”. Lausunnosta aiheutui kohu, jonka jälkeen laulajatar ilmoitti aloittaneensa dieetin.

Nyt 24-vuotias Adele kuullaan uudessa mashup-kappaleessa aivan uudessa muodossa. Mashupit ovat kappaleita, joissa on yhdistelty kahta tai useampaa kappaletta yhdeksi uudeksi kokonaisuudeksi. Tällä kertaa poikkeuksellisen upeassa sekoituksessa kuullaan pohjalla Baltimoran kasariklassikko Tarzan Boy, jonka päälle on lisätty vokaalit Adelen hitistä Set Fire To The Rain.

Soul-laulaja Adele teki helmikuussa näyttävän paluun Grammy-palkintogaalassa pitkän sairausloman jälkeen. Adele aloitti aiemmin tänä vuonna Atkinsin dieetin ja hän onkin hoikistunut jo useita kiloja. Samalla poptähti lopetti tupakanpolton ja aloitti terveellisemmän elämän. Neitokainen voitti taannoin peräti kuusi Grammy-palkintoa, joista yksi oli Vuoden albumi. 21-albumillaan supertähdeksi noussut Adele joutui viime vuonna leikkaukseen, jossa hänen äänihuulistaan poistettiin hyvälaatuinen kasvain.