Rölli-peikko tekee paluun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Allu Tuppurainen palaa valkokankaalle Röllin hahmossa koko perheen seikkailussa Rölli ja kultainen avain. Allu Tuppurainen on luonut Röllin, joka on säilyttänyt paikkansa yhtenä Suomen suosituimmista ja rakastetuimmista satuhahmoista yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Tuppuraisen alkuperäiset laulut ovat ehtymätön Rölli-tarinoiden lähde. Elokuvassa katsojat tutustuvat myös täysin uusiin hahmoihin kuten Juurakko-tyttö, Mauno Mato, Elefantti Antti ja Siili Suhonen. Rölli ja kultainen avain saa ensi-illan elokuvateattereissa 1. helmikuuta 2013.

– Yhdessä Allu Tuppuraisen kanssa olemme jo muutaman vuoden ajan työstäneet ajatusta Röllin musiikkielokuvasta, jossa vanha Rölli kertoo elämäntarinaansa. Tässä tarinassa on mukana monta huikeaa kertomusta hänen pitkän elämänsä varrelta, syntymästä varttuneeseen ikään asti. Allu itse esittää vanhan Röllin roolin, elokuvan tuottaja Marko Röhr kertoo.

– Rölli ja kultainen avain -elokuvasta tulee seikkailu, jossa tulee esiin Röllin riemukas tapa käsitellä suuria ja koskettavia asioita lapsenomaisesti. Elokuva kuvataan elävillä näyttelijöillä todenmukaiseksi rakennetuissa lavasteissa. Osa hahmoista tehdään tietokoneanimaationa, samoin lavastusta ja maisemia, Röhr jatkaa.

Elokuvan musiikillinen sisältö rakentuu pitkälti Rölliklassikoista, jotka säveltäjä Pessi Levanto sovittaa uudelleen elokuvaa varten. Myös uusia Röllilauluja on luvassa. Musiikin toteuttavista artisteista osa on samalla roolihahmoja ja osa on mukana vain äänellään. Rock, balladit ja menomusa tahdittavat suurta seikkailua.