Huh, Rihanna unohti paidan? Pukeutui paljastavaan pitsiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna on viime päivinä ollut runsaasti otsikoissa seksiin liittyvien lausuntojensa ja valokuviensa merkeissä. Neitokainen rankattiin tällä viikolla maailman neljänneksi vaikutusvaltaisimmaksi julkkikseksi Forbes-lehden listauksessa.

24-vuotias vaikutusvaltainen laulaja on nyt kuvattu saapumassa Giorgio Baldi -ravintolaan varsin paljastavassa asussa. Hänellä oli alaosansa peittona virkattu valkoinen hame ja yläosaa peitti ainoastaan pitsi.

Rihanna nähdään pian valkokankaalla Battleship-elokuvassa, jota hän on markkinoinut ahkerasti maailmalla. Taannoin Rihannan kerrottiin olevan kiinnostunut esittämään edesmennyttä poplaulajaa Whitney Houstonia tämän elämäkertaelokuvassa. Aiemmin tällä viikolla Rihannan vahvistettiin esiintyvän The Fast and the Furious 6 -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa vuonna 2013.