Maailman korkein torni avattiin Tokiossa – huippu katosi heti pilviin

Matkailu · Stara.fi

Maailman korkeimpien rakennusta saralla kilpailu on kovaa, ja monissa maissa haaveillaan uuden maailman korkeimman rakennuksen rakentamisesta. Maailman korkein rakennus sijaitsee Dubaissa, mutta nyt Tokiossa on avattu maailman korkein torni.

Tokion keskustassa tänään yleisölle ensimmäistä kertaa avattu Tokyo Skytree on 634 metriä korkea torni ja Dubain jälkeen maailman toiseksi korkein rakennus. Avajaisia varjosti huono sää, sillä yleisö joutui odottamaan sateessa ja tornin huippu katosi pilvien sisään.

Torniin ja sen alla sijaitsevaan matkailukeskukseen odotettiin pelkästään avajaispäivänä yhteensä yli 200.000 ihmistä. Tokyo Solamachi -keskuksessa on esimerkiksi ravintoloita ja elokuvateattereita sekä akvaario ja planetaario.

Uusimmat