Maailmankuulu koirakouluttaja Victoria Stilwell haastattelussa

Haastattelut · Anna Poikkimäki

Maailman arvostetuimpiin koirakouluttajiin kuuluva brittiläinen Victoria Stilwell tunnetaan Isännän ja koiran käytöskoulu -televisio-ohjelmasta, jota esitetään Suomessa Liv-kanavalla. Maailmanlaajuista suosiota saavuttanut kouluttaja tiedetään positiivisen ja lämminhenkisen koirakouluttamisen puolestapuhujana.

Moninkertaisesti palkittu koirien ystävä saapuu Suomeen 16. kesäkuuta Positively World Tour 2012 -kiertueensa merkeissä. Stilwell puhuu Finlandia-talolla järjestettävässä seminaarissa koirien omistajille ja tarjoaa heille uusinta tietoa lemmikkien kouluttamisesta.

Koiraguru kertoi etukäteen tunnelmistaan Staralle, ja paljasti myös kuuluisan koulutusmetodinsa salaisuuden. Stilwellin mukaan monilla koiran omistajilla on vielä opittavaa siinä, miten käsitellä tottelematonta eläintä. Monista muista koirakouluttajista nainen eroaa eniten siinä, ettei hänen mukaansa kenenkään tulisi
rankaista koiraansa sen tekemistä virheistä.

– Keskityn työssäni eläimen positiiviseen voimaannuttamiseen. Tieteelliset faktat tukevat omaa näkemystäni siitä, että hallitsevat kouluttamistavat eivät toimi koirien kanssa. Ne tukahduttavat eläimen käytöksen tietyllä hetkellä, mutta ne eivät muuta koiran käytöstä lopullisesti, Victoria Stilwell kertoi Staralle.

Naisella on paljon kokemuksia ihmisistä, jotka kouluttavat koiraansa voimakeinoin. Hänelle tällaisen toimintatavan tulokset ovat ennalta-arvattavissa.

– Kun omistaja opettaa koiraa kovin rangaistuksin, hän samalla rikkoo siteen eläimen ja itsensä välillä. Käytös tekee koirasta epävarman, eikä se voi sen jälkeen luottaa omistajaansa. Rankaiseminen voi tehdä koirasta vihaisen, jolloin se saattaa purra.

Stilwellin käyttämä positiivinen voimaannuttaminen opettaa koiraa inhimillisellä tavalla, jolloin tulokset ovat pitkäikäisia. Koirakouluttaja kannustaakin ihmisiä käyttämään lempeää kurinpidollista ohjausta. Se toimii siksi, ettei koiraa opeteta sen avulla pelkäämään omistajaansa.

– On parempi olla huomioimatta negatiivista käytöstä. Ohjauksessa toimii myös hyvin se, että koiran huomion siirtää muualle negatiivisesta käytöksestä. On hyvä keskittää eläimen huomio johonkin, mistä se pitää. Koiran voi myös siirtää pois tilanteesta, jossa se aiheuttaa ongelmia, ohjeistaa Stilwell.

”Aggressiiviset koirat ovat pahimpia”

Englannista kotoisin oleva Stilwell ajautui koirakouluttajaksi erikoista reittiä. Nainen kouluttautui alunperin näyttelijäksi, mutta kävelytti uransa tueksi työkseen koiria. Hän perusti koirakoulutusta tekevän yrityksen, joka laajeni entisestään naisen muutettua Yhdysvaltoihin. Nyt koiraguru on kouluttanut jo niin monia lemmikkejä, ettei enää itsekään pysy laskuissa.

– Olen tehnyt tätä työtä jo 15 vuoden ajan, en ole laskenut asiakkaitani. Uskoisin, että kouluttamiani koiria on tuhansia.

Stilwell tunnetaan tehokkaana kouluttajana, joka ei pelkää koviakaan haasteita. Vaikeimpina tapauksina ammattilaiskouluttaja pitää sellaisia aggressiivisia koiria, joiden perheissä on paljon ongelmia.

– Aggressiiviset koirat ovat pahimpia, koska ne purevat. Sellaiset tapaukset ovat erittäin vaikeita, joissa koiran omistajaperheellä on paljon perheenjäsenten keskinäisiä ongelmia. Yleensä minun täytyy niissä tilanteissa selvittää ensin perheen ongelmat, vasta sitten voin keskittyä koiran kouluttamiseen. Koko perheen täytyy toimia yksikkönä, jotta koiran koulutus toimisi.

16. kesäkuuta pidettävässä seminaarissaan Victoria Stilwell pääsee ensimmäistä kertaa esiintymään suomalaiselle yleisölle. Naisella on jo selkeä kuva suomalaisista faneistaan, joiden kanssa pitää yhteyttä Facebook-yhteisöpalvelun kautta.

– Olen paljon yhteydessä suomalaisten perheiden kanssa Facebook-sivuni välityksellä. He vaikuttavat hyvin tiedostavilta ja omistautuneilta koiran omistajilta. Suomalaiset ovat intohimoisia koirankouluttajia, luonnehtii palkittu kouluttaja.

Useat suomalaiset pääsevät kokemaan Stilwellin seminaarin Finlandia-talolla. Tv-tähti suostui kertomaan kuitenkin Staralle etukäteen tapahtuman ohjelmasta.

– Vien yleisön mielenkiintoiselle matkalle koiran mieleen. He oppivat sellaisia asioita koiristaan, joista heillä ei ole ollut aavistustakaan. Seminaari toteutetaan hauskalla tavalla ja se on suunnattu koko perheelle. Sen ohjelma sekä informoi, että viihdyttää. Tilaisuudessa ihmisillä on myös mahdollisuus kysyä minulta kysymyksiä ja saada apua ongelmiinsa.

”Cecar Millan tekee koirista epävarmoja”

Suomalaiset tietävät hyvin myös koirakouluttaja Cecar Millanin, joka tunnetaan Koirakuiskaaja-ohjelmasta. Millanin ohjaustavat eroavat Stilwellin koulutustyylistä huomattavasti, ja naisella onkin sanansa sanottavana kuuluisalle koirapsykologille.

– Hänen tyylinsä on todella vanhanaikainen, kun taas oma lähestymistapani on uudenaikainen ja pohtaa tieteellisiin tutkimustuloksiin. En tunne häntä henkilökohtaisesti. Ei ole kuitenkaan mikään salaisuus, että vastustan hänen koulutustapaansa.

Stilwell myöntää, että julkkiskouluttajat käyttävät osaksi samantyylisiä ohjausmetodeita, jotka korostavat eläimen vastuunottoa. Eniten koirakouluttajat eroavat tavoissa, joilla he rankaisevat tottelematonta eläintä.

– Cecar Millan tekee koulutustavoillaan koirista epävarmoja. Rankaisemiseen pohjaavat tavat saavat koiran vain puremaan helpommin. Olen erittäin paljon niitä vastaan. Hänen kaltaisiaan kouluttajia on maailmalla paljon. Kouluttamisessa tärkeintä on ymmärtää, mitä todella tapahtuu eläimen pään sisällä, ohjeistaa Stilwell.

Positiivisen voimaannuttamisen puolesta kampanjoiva Stilwell on saavuttanut maailmanlaajuista menestystä metodeillaan. Hän on kirjoittanut opaskirjoja ja tekee televisiotyön lisäksi yhteistyötä erilaisten koirakoulutus-organisaatioiden kanssa. Miten koiraguru pystyy tähän kaikkeen?

– Olen erittäin kunnianhimoinen. Minua ei aja eteenpäin oma egoni, vaan halu auttaa ihmisiä ja eläimiä. Haluan, että ihmiset voivat elää hyvää elämää koiriensa kanssa. Koirat ovat uskomattomia eläimiä. Ne elävät kodeissamme, mutta emme siltikään ymmärrä niitä.

Stilwellin suurin unelma on, että ihmiset oppisivat lukemaan koiriaan ja niiden käytöstä. Hänen mukaansa sillä vältyttäisiin monilta ongelmilta. Naisen kokemuksen mukaan monetkaan ihmiset eivät vielä ymmärrä sitä, että koirat ovat todella tuntevia olentoja.

– Koiria on pidetty kotieläiminä nyt noin 15.000 vuoden ajan. Ne elävät sopusoinnussa ihmisten kanssa ja luottavat meihin. Koirat ovat todella tuntevia, erittäin älykkäitä olentoja. Ne tuntevat iloa ja innostusta kuten ihmisetkin, mikä johtuu siitä, että ne ovat eläneet kanssamme niin kauan.

”Joskus omat koirani saavat minut turhautumaan”

Kiireinen kouluttaja viettää tavallista perhe-elämää, ja pyrkii elämänsä rauhattomuuden keskellä rentoutumaan perheensä parissa.

– Olen äiti, joten muiden työssäkäyvien äitien tavoin vietän kaiken vapaa-aikani perheeni kanssa. Minulla on yksi lapsi, ja hän on kahdeksanvuotias. Teemme yhdessä paljon asioita, kuten matkustamme, ulkoilemme luonnossa ja käymme elokuvissa.

Kaikkien kouluttamiensa koirien ohella nainen pitää huolta myös omista lemmikeistään, Sadie-nimisestä labradorinnoutajasta ja Jasmine-nimisestä chihuahuasta. Naiselle suhde omiin lemmikkeihin eroaa joiltain osin tämän kouluttamista eläimistä.

– Suhteeni omiin koiriini on luonnollisesti läheisempi. He antavat minulle paljon iloa ja saavat minut nauramaan. Joskus Sadie ja Jasmine myös saavat minut turhautumaan. Pyrin antamaan heille hyvät elämisen olosuhteet – paljon liikuntaa, huomiota ja rakkautta, kertoo koiraguru.

Stilwell oli pitkään niin sidottu koirankouluttajan työhönsä, ettei hän nähnyt tarpeelliseksi hankkia omia lemmikkejä. Hän hankki oman koiran itselleen vasta pitkän harkinnan jälkeen. Naisella onkin selkeät ohjeet niille perheille, jotka suunnittelevat oman koiran hankkimista.

– Tehkää tutkimustyötä asian suhteen. Miettikää, onko teillä tarpeeksi aikaa eläimelle. Luokaa eläimelle hyvät elinolosuhteet. On hyvä tietää millaisen rodun haluaa, koska tuo eläin tulee elämään kanssasi arviolta seuraavien 15 vuoden ajan.

”Ohjaan koiria samoilla periaatteilla, joilla kasvatan lastani”

Stilwell pitää koiran kouluttamista elämäntyönään ja aikoo jatkaa myös tulevaisuudessa. Naisella on kokemusta hyvin erilaisista koiran omistajista. Hänen mukaansa eri maissa vallitsevat vielä vaihtelevat kouluttamistyylit.

– Minulla on eniten kokemusta Britanniasta ja Amerikasta. Ihmiset ovat molemmissa maissa hyvin intohimoisia eläintensä suhteen, mutta brittien koulutusmetodit ovat hieman modernimpia. Amerikkalaisilla on paljon kiinniotettavaa omissa kasvatustavoissaan.

Koirakouluttaja rinnastaa koirien huonon kohtelun lasten pahoinpitelyyn ja muistuttaa, että molemmissa asioissa muutos on tapahtunut pitkän ajan tuloksena. Hänen mielestään lasten ja koirien huolenpidossa on samankaltaisuuksia.

– Molemmat ryhmät ovat haavoittuvaisia ja nojaavat täysin meihin kehittyäkseen aikuisiksi. Jos hakkaat lasta tai koiraa, tapat siinä olevan hengen ja innostuksen. Teet näistä haavoittuvaisista olennoista yhä epävarmempia. Ohjaan koiria samoilla periaatteilla, joilla kasvatan lastani, kertoo Victoria Stilwell Staralle haastattelun päätteeksi.

Anna Poikkimäki

Uusimmat