Lääkärit eivät antaneet toivoa – Adelen musiikki pelasti pikkulapsen hengen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Onnettomuudet saattavat joskus päätyä valitettavaan tilanteeseen, jossa henkilö joutuu koomaan. Yleensä ihmistä ei voida herättää syvästä tajuttomuuden tilasta voimakkaillakaan aistiärsykkeillä. Nyt eräs brittiläinen tyttö on kuitenkin herännyt koomasta Adelen musiikin voimin.

Seitsemänvuotias Charlotte Neve sai tavallisen koti-illan jälkeen vakavan aivoverenvuodon. Hän vajosi kahden leikkausoperaation jälkeen koomaan. Lääkärit olivat jo varmoja siitä, että tyttö ei selviäisi hengissä. Viikon päästä kohtauksesta he kutsuivat Charlotten perheen hyvästelemään lapsen.

Charlotten äiti Leila Neve saapui tyttärensä sairasvuoteelle, kun radiosta sattui tulemaan heidän yhteinen lempikappaleensa. Äiti alkoi laulaa tyttärelle Adelen Rolling In The Deep -kappaletta. Charlotte yllättikin lääkärit ja äidin reagoimalla tuttuun hittikappaleeseen hymyllä.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun Charlotte reagoi johonkin aivoverenvuodon jälkeen. Hoitajat olivat hämmästyneitä ja käskivät minun jatkaa laulamista. Hän hymyili aina uudestaan, kertoi Leila Neve The Sun -sivustolle.

Adelen kappaleen kuultuaan Charlotte toipui kahden kuukauden sisällä kokonaan koomasta. Musiikkikappaleen voimin tytön tila koheni nopeasti, ja hän oppi puhumaan ja kävelemään uudestaan. Äidin mukaan Adelen musiikki toi ihmeen, ja tyttö voitti todennäköisyyden kyetessään parantumaan mahdottomalta näyttävästä sairaudesta. Tällä hetkellä Charlotte käy normaalisti koulua.