Nainen menetti hiuksensa lentokoneessa – pikaliimaa päähän

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Lentokoneessa matkustaminen ei ole aina erityisen hohdokasta. Pienessä tilassa oleminen esimerkiksi itkevien lapsien ja humalaisten kanssamatkustajien kanssa saa kenet tahansa ärsyyntymään. Eräs amerikkalaisnainen on nyt joutunut tukalaan tilanteeseen saatuaan lennollaan pikaliimaa päähänsä.

ABC-uutiskanava kertoo kahden lapsen äidistä Karen Reedistä, joka matkusti lapsiensa kanssa San Diegosta Houstoniin United Airlines -lentoyhtiön koneella. Nainen oli juuri noussut koneeseen, kun huoltohenkilökunnan jäsen pyysi häntä nousemaan tuolistaan. Huoltomies ryhtyi liimaamaan penkin yläpuolella ollutta matkatavaralokeroa.

Pikaliima alkoi kuitenkin tippumaan Reedin penkille, joten huoltomies vaihtoi naisen penkin istuinosan uuteen. Naisen oli pakko istua paikalleen, koska muita vapaita paikkoja ei enää ollut ja hänen piti kaitsia nuoria lapsiaan. Lentoemäntä antoi Reedille vielä viltin minkä päällä istua huomauttaen samalla, että naisella on pikaliimaa hiuksissaan.

Pikaliimaa oli irronnut joko tahriintuneesta penkistä tai suoraan matkatavaralokerosta tippumalla naisen hiuksiin. Tämän seurauksena Reed joutuikin kotiin päästyään leikkaamaan tukon hiuksiaan kokonaan pois. Otettuaan yhteyttä United Airlinesiin irtileikatun hiustukkonsa kera Reedille tarjottiin sovitteluksi 40.000 lentomailia ja 100 dollarin arvoinen lahjakortti. Liimat päällensä saanut äiti kuitenkin kieltäytyi vastaanottamasta lentoyhtön lahjoja.