Arttu Wiskari nauraa sivalluksille: ”Dissauksia tulee aina”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosikkilaulaja Arttu Wiskari nousi taannoin radiolistojen kärkisijoille Tuntematon potilas ja Mökkitie -hiteillään. Viime vuoden kuumimpiin tulokkaisiin lukeutuva laulaja esiintyi eilen Tampereella Tammerkosken sillalla -tapahtumassa.

Kaupunkifestivaalin backstagella Arttu Wiskari kertoi kuulumisiaan Staralle. Uuden musiikin tekemisen ohella miehen ovat pitäneet kiireisenä myös ulkomusiikilliset asiat, kuten vierailut televisio-ohjelmissa. Kaikkeen pyydettyyn ei ole kuitenkaan ollut aikaa.

– Yllättävän paljon on tullut ohjelmia missä on ollut mukana. Niitäkin on karsittu ihan älyttömästi, eli en mä ole ihan jokaiseen kokkiohjelmaan mennyt mitä on kysytty. Ollaan tehty sen verran kun on viitsitty ja nähty hyväksi. Ihan hyvältä tuntuu kuitenkin, Arttu Wiskari kertoi Staralle.

Musiikillisen suosionsa lisäksi Arttu Wiskari on noussut lähes kulttiasemaan, koska mies ja hänen musiikkinsa jakavat voimakkaasti mielipiteitä. Tästä syystä Wiskari onkin nykyisin tuttu sivallusten kohde niin televisio-ohjelmissa kuin stand-up -keikoillakin. Hän ottaa vitsailut kuitenkin asiaankuuluvasti huumorilla.

– Mä oon itse niin huumorimiehiä, ettei mua haitannut yhtään. Dissauksia tulee aina. Joskus ne on hyvällä mielellä dissauksia. Sami Hedberg esimerkiksi on huippukoomikko ja haluaa vääntää vitsiä meistä. Mä sanoin sille, että tee lisää vitsejä, et ne on meistä hauskoja. Huumori on parasta.

– Jos sä pystyt nauramaan itselle, niin sä tiedät, että sulla ei ole paskat housussa ja et sulla on puhtaat jauhot pussissa. Puhtaat munat ja virkeä mieli, niin elämässä menee hyvin.

Sivallusten ylivoimaiseksi ykköseksi nousi taannoin Aku Hirviniemen ja Jaakko Saariluoman ohjelma Paparazzit, jossa Wiskarin musiikkia kritisoitiin lähes jokaisessa jaksossa. Lopulta laulajatähti itsekin vieraili ohjelmassa.

– Aku on vanha tuttu keikoilta. Ne oli itse asiassa itse aika paskana silloin kun mä menin sinne ohjelmaan. Ne alkoi funtsimaan, että onkohan tää nyt ihan ok tulla juttelemaan frendinä ja näin pois päin.

– Käsistä muutettiin muutaman kerran siinä matkalla. Lause, jonka mä sanoin ”Mä oon todella iloinen, että teistä tulee tuntemattomia potilaita” keksittiin viime hetkellä. Sen piti ensin olla niin, että Amin (Asikainen) vaan kävelee sisään ja pistää dunkkuun niitä.

– Se oli samanlainen kuin ihan mikä tahansa muu televisio-ohjelma ja hyvä tuotanto takana. Siinä oli ehkä vähän rennompi meininki kuin mitä mä odotin. Samanlainen tiimi takana kuin monessa muussakin tv-jutuissa, että on ohjaaja, apulaisohjaaja ja diibadaaba.