Pikkupoika yllätti seksikkään televisiotähden alastomana: ”Halusi nähdä uudelleen”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suositun Gossip Girl -televisiosarjan naistähti Blake Lively on tehnyt viime aikoina kovaa nousua Hollywood-kaunottarien kärkikaartiin. Viime vuonna Blake valittiin Vogue-lehden parhaiten pukeutuvien naisten joukkoon, ja nyt hän on ajankohtainen Savages-elokuvansa ansiosta.

Nyt 24-vuotias näyttelijätär kertoi pelkäävänsä sitä, että hänen neljävuotias veljenpoikansa joutuu terapiaan, koska hän näki tätinsä alastomana. Blake Lively oli pukeutumassa The David Letterman –ohjelman takahuoneessa haastatteluaan varten. Alastomaksi itsensä riisunut naistähti joutui pian yllätetyksi, sillä hänen sukulaispoikansa juoksi pukuhuoneeseen. Näyttelijättären mukaan tätinsä alastomana bonganneen lapsen kasvot valahtivat tulipunaisiksi.

– Poika näki minut alastomana ja punastui. Pian tapahtuneen jälkeen hän pyysi, että voiko hän nähdä minut uudelleen nakuna. Mielestäni se ei ole oikein, sillä hän on vasta neljävuotias. Joudun varmaan maksamaan kohta hänen terapiansa, Blake Lively kertoi Contact Music –sivuston mukaan.

Kalifornian Tarzanassa vuonna 1987 syntynyt Blake Lively on nähty muun muuassa elokuvissa Neljä tyttöä ja maagiset farkut sekä Accepted. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta Gossip Girl -sarjan myötä. Hän esittää sarjassa Serena van der Woodsenin roolia. Vastanäyttelijänsä Penn Badgleyn kanssa taannoin seurustellut Blake on nuorin perheensä viidestä sisaruksesta. Kaunotar erosi taannoin näyttelijäkomistus Leonardo DiCapriosta, ja nykyään hän viihtyy maailman seksikkäimmäksi mieheksikin valitun Ryan Reynoldsin käsipuolessa.