Se oli siinä! Murtunut Katie Holmes paparazzikuvissa ilman sormusta – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin unelmaparien joukkoon lukeutuvat Tom Cruise ja Katie Holmes ovat olleet viime päivät tiiviisti otsikoissa, sillä Katie Holmes on hakenut miehestään avioeroa. Eron syistä käydään parhaillaan kiivasta keskustelua julkisuudessa.

Pariskunta tapasi toisensa vuonna 2005, ja he sormustivat toisensa pikavauhtia. Avioliitto kesti yli viiden vuoden ajan, mutta päättyi lopulta katkeraan eroon. Katie kuvattiin vielä viikonloppuna vihkisormus nimettömässään, mutta eilen hän oli jo jättänyt sormuksen kotiin. Katie kuvattiin nyt poistumassa Huippumalli haussa -ohjelman kuvauksista New Yorkissa, eivätkä tunnelmat olleet ilmeestä päätellen kovinkaan korkealla.

Julkkistähtien avioero tuli monille yllätyksenä, sillä vain muutama viikko sitten Tom Cruise kehui vaimoaan maasta taivaisiin Playboy-lehden haastattelussa. Suosikkinäyttelijä kertoi vaimonsa olevan ”poikkeuksellisen upea ihminen”. Tom Cruise nousi vuosia sitten kohuotsikoihin, kun hän julisti rakkauttaan Oprah-keskusteluohjelmassa. Tähti muun muuassa nousi seisomaan sohvalle ja riehui ohjelman studiossa rakkaushuumassaan. Pariskunnan yhteisen omaisuuden tiedetään olevan noin 275 miljoonaa.