Suomalaisyhtyeelle erittäin kovan tason fani: ”Voinko muuttaa Eurooppaan?”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Michael Jacksonin 14-vuotias tytär Paris Jackson sai taannoin ensimmäisen elokuvaroolinsa. Isänsä jalanjäljissä supertähteyteen tähtäävä Paris nähdään Lundon’s Bridge and the Three Keys -elokuvassa, jonka tuotosta merkittävä osa menee hyväntekeväisyyteen.

Nyt Paris Jackson on julkaissut Twitter-blogissaan twiitin, jossa hän hehkuttaa suomalaista rock-yhtyettä Reckless Lovea. Tekstissään julkkistytär kertoo, että kunnon rock-musiikkia löytyy vain Euroopasta. Hän liitti twiittiinsä yhtyeen On The Radio -kappaleen musiikkivideon.

Paris Jackson teki äskettäin haastattelun Oprah Winfreyn kanssa. Nuori neitokainen kertoi muun muuassa kohdanneensa koulukiusaamista, kun hän siirtyi kotiopetuksesta tavalliseen oppilaitokseen. Paris Jackson kertoi joutuneensa kiusatuksi myös internetin välityksellä. Julkkistytär kertoi olevansa hyvin tarkka kavereidensa suhteen, sillä hän on huomannut monien yrittävän hyötyä hänen ystävyydestään.