Karjurock tuo tähtiartistit maalaisidylliin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uudenkaupungin Lokalahti muuttuu 20. – 22. heinäkuuta festariareenaksi, kun Karjurock käynnistyy kuudetta kertaa. Pienestä pihatapahtumasta alkunsa saanut kesäjuhla on kasvanut koko viikonlopun kestäväksi maalaisrockfestivaaliksi vetäen paikalle tuhansittain juhlakansaa.

Tänä kesänä Nopperlan mäellä nähdään vuodesta 1993 saakka sellometallillaan valloittanut Apocalyptica. Perjantain pääesiintyjinä nähdään Apulanta ja Jukka Poika & Sound Explosion Band. Samana päivänä esiintyvät myös australialainen The Happy Endings ja kotimainen Klamydia.

Lauantaina lavalle nousevat Paula Koivuniemi ja Lauri Tähkä. Silloin lavalle nousevat myös Muska, Lordi ja Kilpi. Karjurockin yhteydessä järjestetään ensimmäistä kertaa myös Karjuralli, joka on Uudenkaupungin Moottoripyöräkerho ry:n uusi kokoontumisajo motoristeille ympäri Suomen.