Paris Hilton haluaa oman hotelliketjun

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Seurapiirikaunotar Paris Hilton vietti taannoin useiden kuukausien ajan hiljaiseloa julkisuudesta, mutta viime aikoina hänet on kuvattu julkkisjuhlissa ja uimarannoilla. Nyt neitokainen on kertonut haluavansa laajentaa bisneksiään uudelle alalle.

Paris Hilton aikoo nimittäin omien sanojensa mukaan jatkaa rikkaan hotellisukunsa perinnettä perustamalla oman hotelliketjun.

– Haluan jatkuvasti kehittää omaa brändiäni. Seuraavaksi haluan lanseerata omia hotelleja, yökerhoja ja ravintoloita. Haluan päästä mukaan kiinteistöbisnekseen, koska se on sukuni perinne, kertoo Paris Hilton Hello!-lehdelle.

Perijätär aikoo avata myös nimeään kantavia putiikkeja Intiaan ja Brasiliaan. Tähden bisnekset sujuvat erinomaisesti, sillä Paris Hilton -putiikkeja on tällä hetkellä jo yli viitisenkymmentä. Vuoden lopussa kaunotar avaa rantaklubin Filippiineille ja tuottaa lisäksi televisio-ohjelmia.

Seurapiirikaunottaren edellinen yritys palata realitysarjojen rahakkaille laitumille epäonnistui pahasti The World According To Paris -sarjalla. Heikkojen katsojalukujen vuoksi sarjaa ei uusittu toiselle tuotantokaudelle. Niinpä Paris yrittääkin tehdä paluuta musiikin pariin. Tällä hetkellä neitokaisen suurin tulonlähde on kuitenkin hänen hajuvesibisneksensä, joka on arvioitu peräti 1,5 miljardin dollarin, eli 1,3 miljardin euron arvoiseksi liiketoiminnaksi.

Uusimmat