Viime aikoina verkossa on nähty lukuisia musikaalisia suorituksia, joissa jostain syystä erityisesti 8-vuotiaat ovat kunnostautuneet muusikoina. 8-vuotiaiden perustaman kokonaisen yhtyeen lisäksi myös useat samanikäiset soolotähdet ovat ihmetyttäneet taidoillaan.
Brittiläinen 8-vuotias pikkutyttö Zoe soittaa omassa The Mini Band -nimisessä kokoonpanossa. Nyt neitokainen nähdään verkkovideolla soittamassa Stratovarius-yhtyeen Stratosphere-kappaletta, jonka aikana hän esittelee ilmiömäisiä soittotaitojaan. Zoe revittelee nopeatempoista kappaletta kuin vanha tekijä, ja jättää varmasti monet vanhemmat harrastelijat varjoonsa.
Nuori kitaralahjakkuus oppi soittamaan Lets Play Rock -koulussa. Pikkuneiti perusti The Mini Band -nimiselle yhtyeelleen jo omat Facebook-sivut. Lapsibändi on tehnyt myös musiikkivideon. Aiemmin saman bändin Metallica-coverista tuli maailmanlaajuinen nettihitti.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot, Viihdeuutiset -osioistamme.
